Viime kirjoituksesta on kulunut jo viikko jos toinenkin. On liian tapaistani jättää kaikki välillä – kun ei kiinnosta niin keksin jotain muuta. Olen elänyt kuolleen miehen elämää. En ole käynyt missään, en ole tehnyt kuin pakolliset asiat joilla en tuhoa mitään lopullisesti. Turha sanoa että näin eläen tapahtuu kovin vähän asioita. Valmistuminen on kuitenkin ottanut askeleen ylemmäs porraskäytävällä ja on parin jo aika lähellä – saatan todella valmistua jouluksi. Graduni on ollut toisella tarkastajalla kohta kolme viikkoa, ja ensiviikolla pitäisi mennä keskustelemaan asiasta. Päätökseni koskien suomen valtiovallan suomaa pakkolomaa on myös saanut pisteen. Menen armeijaan.

Voisi kuvitella että armeija olisi jotenkin ilahtunut siitä että valitsen kuitenkin aseellisen palveluksen sivarin sijasta, vaikka olen nuorena lukiolaisena ilmoittanutkin kannakseni sen etten todellakaan aio olla teidän väkivaltakoneiston ratas. Sain soitella 3 puhelinsoittoa, puhua neljän henkilön kanssa yhteensä 20min ennen kuin sain selville että saan tällaisen siirron tehtyä lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen Lapinjärven koulutuskeskukseen.

Sieltä tuli päätös noin viikossa, ja päätöksessä luki että asiasta on tiedotettu esikuntaa. Kahden viikon – vai viikon, en muista ja kalenteri sattuu nyt olemaan limbossa – päästä asiasta ei ole kuulunut mitään. Urheasti päätän soittaa esikuntaan ja kysellä asiani etenemismahdollisuuksia. Kaksi päivää ja 3h jahkailen ja siirrän soittamista. Urhea sotamies Ryan. No lopulta sain soitettua ja neiti asiakaspalvelija – niin he kutsuivat sitä minne yhdistivät asiakaspalveluksi, aika hassua – löysi päätökseni käsittelemättömänä jostain kaapista. Nyt asian pitäisi taas mennä eteenpäin. Ratas otti taas yhden askeleen kohti varmaa tuhoa?

Ystäväni ovat olleet yllättävän innokkaita kertomaan omista armeija kokemuksistaan, kun olen kertonut heille tästä. Siis – reaktio on aina ollut ensin voi hyvää päivää se on muuten turha paikka. Jonka jälkeen tulee no ihan hauskaa siellä on kunhan naksauttaa pään Henkka 5v leikkii leluilla asentoon. Saa nähdä. Ei mulla kyllä ongelmaa tuota ainakaan tuo lapsellisuus, tai näin uskoisin, sillä pidän itseäni hyvinkin pikkupoikamaisena.

Olen myös saanut korvatulehduksen. Lääkkeet aiheuttavat sen että minua käytännössä jatkuvasti oksettaa ja olen 2h lääkkeen ottamisen jälkeen ripulissa. Ruoka tahi juomat eivät maistu miltään ja suussa on jatkuvasti paska maku. Suu kuivuu ja huulet muistuttavat kolme päivää vain viinaa huulia. Olen nukkunut aika paljon - päivisin käperryn kasvihuoneen nurkkaan valoon ja nukun tunnin, puolitoista. Lääkityksessä on myös muita mahdollisia sivuoireita: keltatauti, maksatulehdus, munuaistulehdus .. Ei se korvatulehdus nyt niin paha tauti ole tuli mieleen kun luin tuota lääkeohjetta.

Terveyskeskuksessa (YTHS) jouduin ensin terveydenhoitajan panttivangiksi. Rouva terveydenhoitaja katsoi asiakseen osoittaa minulle kuinka vaativaa ja vastuullista tämä terveydenhoitajan työ on. Katsotaan nyt saadaanko sinut lääkärille kuule ollenkaan. Voi jumankekka, anna kuule lähete lääkärille niin menen tuonne ajanvaraukseen kyselemään aikoja, mitä sinä sitä konetta siinä räpläät – mitä en tietenkään sanonut vaan hymyilin ja nyökytin päätäni. Lopulta se marttyyri lähetti minut korvalääkärille vaikka tavallinen lääkäri olisi riittänyt enemmän kuin hyvin. 4e lisämaksu. Kiitos rouva terveydenhoitaja, kyllä nyt arvostan ammattiasi enemmän.

Korvatulehdus tuli ilmeisesti samasta ovesta mistä vilustumisenikin. Muistaakseni asiat lähtivät liikkeelle kun koitin tarjota sille ihanalle naiselle lounasta ravintolassa. Nainen ei halunnut mitään. Illalla menin baariin kiroamaan omaa hölmöyttäni, kierimään itsesäälissä. Meni päivä, meni toinen, meni kolmas. Nukuin lattialla, sohvalla ja taisin jopa kerran päästä kotiinkin. Joku oli peitellyt minut kun nukuin Kunnan lattialla. Neljäntenä päivänä laskeuduin Helvetin esikartanoon. Kierin kaksi päivää kylmässä tahmeassa omassa hiessäni, joka kyllä muistutti tahmeana ja haisevana enemmän ihon läpi pusertuvaa kusta, pimeässä. Makasin sängyssä enkä halunnut – uskaltanut – liikkua kuin äärimmäisessä hädässä. Suutani kuivasi, huulet olivat varmaan ahavoituneet irrallisiksi laatoiksi sadekauden jälkeen. Keuhkojani poltti ilmeisesi ovensuista tulevat peikot auki polttolampuilla. Keuhkot tulessa. Kuin jatkuvasti vetäisi sisään 200-asteista ilmaa. Olisin puristanut käsilläni päätäni yhteen, jotta se ei hajoaisi kivusta, jos olisin uskaltanut. Välillä nukuin tunnin kaksi ja heräsin taas. Olin viikon juomatta tuon kahden yön jälkeen. Nyt olen taas ottanut parina päivänä pienen humalan – siis en ole ollut edes varsinaisesti humalassa. Idiootti kuitenkin.

Antakaas arvon neidit ja herrat kun kerron jotain rikkaudesta täällä suomenmaassa opiskelijapoikien keskuudessa. Katsokaas, kun aamulla herään, käyn läpi sukkalaatikkoni siinä toivossa että löytäisin vielä yhdet, lähes ehjät, sukat. Pienet reiät eivät toki haittaa, kengät jalassa minulla kuitenkin on koko päivän, mutta jos koko kantapää pilkistää sukasta, niin näin syksyn tullen siitä saa ongelmia lähtiessään ulos. Eihän se että sukassa on reikä kantapäässä, haittaisi jos kengät olisivat ehjät, sillä eivät muut sitä voi aavistaa. Kun kengän kantapäästä näkee läpi, niin vilunväreet iskevät jo ovella tuulen puhkuessa pohjoisesta jäätävää ilmaa. Puhumattakaan aijoista jolloin maa on harmaan märän mudan peittämä. Kuin paljain jaloin kävelisi kuulkaas! Uusia kunnon kenkiä on näin miespuolisen tallaajan - tai ilmeisesti raahaajan, jos huomion kuinka nopeasti kenkäni ovat kuluneet puhki - näkykulmasta hirveän hankala löytää kirppikseltä tai roskiksista.

No entäs sitten päivällä? Eilen olin talkoissa, jossa rakensimme äänieristystä järjestömme tiloihin. Normaalille ihmiselle moinen pikkutyö varmasti tuntuu hyvin nopealta ja yksinkertaiselta, mutta turha kuvitella että köyhät pääsisivät siitä niin helposti. Jouduimme etsimään vintiltä rikkinäisiä sänkyjä, odottamaan pimeään, ja kuljettamalla nuo puhkinukutut - naidut - laverit tilaamme, jossa varovaisesti, jotta emme rikkoisi yhtään hyödyllistä osaa -  purimme ne. Lopulta saimme vääntyneillä ruuveilla ja liian lyhyistä paloista kasatut listat kattoon. Palkinnoksi joimme vettä ja poltimme kaksi puolikasta sätkää, jotka löysimme tuhkakupista.

Entäs ruokaa? Roskikset on nykyään jo melkein kaikki lukossa, tai aivan ylikansoitettuja. Miten voisikaan kuvitella että kahdeksan henkeä saisi yhden pienen putiikin pilalle menevästä ruuasta tarpeeksi. Sanomattakin on selvää että moinen ylikansoitus johtaa veriseen kilpailuun. Ja entäs tämä kilpailu?! Kaukana ovat kuulkaat ajat, jolloin roskissukeltajat sivustyneesti keskustelevat roskiksen äärellä, että haluatko sinä näitä omeinoita vai otanko kaikki. Kyllä on kuulkaat vaan.  Ja entä ne kauppiaat! Lajitellaan omenat ja appelsiinit biojätteeeseen ja kaadetaan jugurtit päälle. Tallataan vähän jos vain jaksetaan! Voi aikoja ja niitä tapoja! Turha nykyään kuvitella että myyjätär olisi roskiin heittäessään nostanut hyvät tuotteet vähän erikseen ja tyhjentänyt saastaiset roskat muualle. Ei kuulkaas. Ne haudataan ja sotketaan, ettei vaan kukaan sais niistä hyötyä. Ostaisivat ite ruokansa sanovat.

Palautin ensimmäisen version koko gradusta. 48 sivua kovaa kamaa. Kaavoja ja kaikkea, hyi saatana! Sain myös vihdoin - siis vuoden jälkeen? -  palautettua ex-tyttöystävän tavarat. Siellä ne ovat maanneet kaapissa siististi laatikossa hölmön kirjeen kanssa, jonka toki poistin nyt. Oli siinä kirjeessä muutama ihan kelpo lause - tai siis vieläkin.

..kovin raukkamaista paeta paperin taakse ja pitää sitä synninpäästönä...
..jokainen joutuu kantamaan taakan teoistaan. Minänkin, vaikka en sitä tunnu uskovan ..
..ei loppuhuipennusta, ei ydinsotaa Amerikassa. Se tuntuu pahalta ..
..tyhjää sanojen helinää valkoisella paperilla ..
..aika juoksee, minä konttaan..

No.  Jokainen kokemus on kokemuksen arvoinen. Joistakin vaan maksetaan aika kovaa hintaa. Vaan on tuosta ajasta tultu eteenpäin, ainakin tuntuu siltä, ja muullahan ei ole väliä.  Jos olen vielä juoppo, niin en takuulla ollut raittiimpi silloin. Aika mulkkumaista seurustella niin ihanan naisen kanssa sellaisessa tilassa. Ostin palautuksen kunniaksi askillisen sikareita (silloin poltin sätkiä).

Paul Auster - Illuusioiden kirja
Ihan mukiinmenevä kirja. Austeri kirjoittaa tarinaa hyvin. Hyvin suoraviivainen kirja, kuten aikaisemmat lukemani. Ei mikään erikoinen.
TAGS: Suoraviivainen, juoppo, rappio, kirjailija-kertoo-kirjailiasta

Sen sijaan Austerin paras kirja mitä olen lukenut on

Paul Auster - Mr. Vertigo
Joka on erinomainen kirja. Suoraviivainen, mutta viihdyttävämpi kuin
Illuusio. Erinomainen tarina.
TAGS: Hyvä tarina, suoraviivainen, yhden miehen elämä

Jotenkin Austerin tapa kertoa -  käytetty kieli (suomennettu) -  muistuttaa
lukemiani Murakami Harukin kirjoja Sputnik rakastettuni, jota pidän yhtenä parhaista lukemistani kirjoista, ja Suuri lammasseikkailu, joka sekin on hyvä, Vertigon arvoinen. Mielestäni olen lisäksi lukenut Austerin yhden teoksen (lasikaupunki?) joka on kaikin puolin hyvin lähellä tuota illuusiota.

Sitä voisi kuvitella, että jos tilillä on 1.4e rahaa, ei pysty juomaan kolmea päivää. Jos tahtoa riittää - kuten suomalaisilla tuntuu riittävän - sitä voi mennä läpi vaikka harmaan kiven (teoria: suomalaisilla on enemmän hullua tahtoa, koska esi-isistä vain hulluimmat 'vittu mähän en lähe mihinkään vaikka taivas jäätyis'-tyypit jäivät kun ensimmäinen talvi tuli).
 Kulttuuriklubin järjestämisestä talkoo-olutta. Velaksi. Lainaa. Velaksi. Lainaksi. Hyvä, hienoa. Kulttuuriklubilla oli kuitenkin mukavaa. Hyvää ohjelmaa ja mukavia ihmisiä. Hauskoin yksityiskohta illasta lienee se, että minä ja L iskimme taas silmämme samaan naiseen, joka oli (taas) lesbo. Sovimme että L hoitaa asian. L houkutteli minua juomaan. Mulkku.

Kävin tiistaina hakemassa gradustani palautetta. Sain positiivista palautetta. Aihe on kuulema haastava, ja tekstini on sujuvaa. Pieniä
korjauksia oli. Pilkkuja, pisteitä. Sanojen toistoja toistoja. Ajattelin että
saan palautettua tiivistelmää ja johdantoa vajaan tekstin viikonlopuksi tarkastettavaksi. En saanut. Pitää kiirehtiä. Kävin myös työhaastattelussa, joka ei ollut työhaastattelu, vaan "no me oikeestaan etitään jatko-opiskelijaa". Kuulema voisi neljässä vuodessa väitellä. Varmaan voisin. Voisin myös käydä lenkillä, syödä terveellisesti, lopettaa sikaroinnin ja ostaa auton.

En vieläkään tiedä, lainkaan, mitä tulen tekemään. Ehkä minun pitäisi mennä muutamaksi päiväksi telttailemaan, jotta asia selviäisi.

En tosiaan palauttanut kakkosversiota gradusta viikonlopuksi. Tänään sen saan tehtyä. Saan saan. Kävin maanantaina B:ssä juomassa pari lasia viiniä erään naisen (en sen naisen) kanssa. Miten sitä voi olla nirso runkkari? Onko ihan pakko tehdä omasta elämästään hankalaa? Pastori sanoi: Ole itsellesi armollinen.