Kaikki alkoi siitä kun sain puhelinsoiton, "ei kai haittaa jos majoitetaan teille tänään virolaisia?". Ei ei haittaa. Ei tietenkään, miten mikään voisi haitata, kun on niin mukava ja joustava ihminen. Voihan sitä nukkua kädet korvillakin. Seitsämältä unen tulessa soi kello ja fillaroin hakemaan noille, oi niin äänekkäille, vieraillemme aamupalatarvikkeita, koska omat ruokani oli jo syöty.

Iltapäivästä, kun minun vihdoin piti päästä aloittamaan taas opiskeluni, sain uuden soiton, "kai muistat että lupasit hakea virolaisia hesasta", muistan. Harmi vain etten ole käynyt siellä satamassa kertaakaan, mutta hyvinhän sinne löytää kun vaikka tulostaa kartan netistä. Ihan saleen. Matkaan meni noin 3.5h ja askillinen sikareita. Takaisintulomatkalla onneksi sain seuraa virolaisista jotka nukkuivat aina kännisen örinän välissä. Päästyäni Turkuun kuulin että ne pitäisivät tuoda meille, muiden seitsemän virolaisen seuraksi, jotka jo olivat päivän siellä ryypänneet. Menin varmuudeksi matkalla baariin juomaan muutaman etten vain menetä malttiani. Hauskaa oli; neljältä ulos keskusta baarista portsarin auttamana.

Päätin, kuten joskus heikkoina hetkinä teen, etten ryyppää viikonloppuna. Niinpä join launtaina vettä aamupäivän, kunnes kuulin että apuani tarvitaan muualla. Join talkoojuomiksi muutaman kahveplörön. Ihan vaan ettei jää tasapainottamatta. Launtai-illalla oli suuret synttärit. Hyvää ruokaa, puheita, juomaa, laulamista, tappelu ja runonlausuntaa. Herätessäni, sunnuntaina, sitten oli juhlat vielä hienosti menossa. Hyvä ystäväni vakuutti minulle, joka yleensä ei ole kovin hankalaa, juomaan muutaman loiventavan. Mitä sitä hankaamaan vastaan ja pilaamaan muidenkin juhlia juomalla vettä. Hitto kerranhan tässä vain eletään!

Maanantaina. Maanantaina oli harmaata. Kurkku kipeä, rahat loppu ja pää hellänä. Mustaa. Miksi? Taas? Niin paljon? Ne mustat kiiluvasilmäiset tulivat, mielen pimeältä puolelta ja kaivoivat silmäni ulos. Sen rajan takaa jossa on mustaa, aina. Tytöt viiltelevät itseään ja miehet hakkaavat vaimot tai ottavat turpaa. Sieltä mistä löytyy se idiootti joka kertoo sinulle mitä olet, mistä tulet, ja kuinka vahva tarkalleen ottaen olet. Sieltä missä hämähäkit kutovat verkkojaan ja odottavat sinun liikahtavan jotta voivat kävellä sieraimistasi sisään kun et pysty liikkumaan. Sieltä missä jääkaappi murisee ja vessassa ei toimi valot, vain hohde jonka mukaan valossa seinät kaatuvat. Odotin kiltisti. Niinkuin kiltin pojan kuuluukin.

Eihän juomisessa mitään vikaa ole. Se on niin kovin mukavaa hyvässä seurassa että sitä voisi tehdä vaikka päivästä toiseen. Maanantai illalla voi sitten hyvissä mielin maata sängyssä, tuntea itsensä taas vähän tyhmemmäksi, ja odottaa että kello soi aamulla, kun uni ei tule kuitenkaan. Seuraavat päivät voi vielä laskea paljonko sitä oikeasti rahaa tulikaan käytettyä ja kirota omaa väsymystään. Maanantait on kyllä mennyt jatkuvasta pahemmiksi. Hitto että on hieno harrastus!