Antakaas arvon neidit ja herrat kun kerron jotain rikkaudesta täällä suomenmaassa opiskelijapoikien keskuudessa. Katsokaas, kun aamulla herään, käyn läpi sukkalaatikkoni siinä toivossa että löytäisin vielä yhdet, lähes ehjät, sukat. Pienet reiät eivät toki haittaa, kengät jalassa minulla kuitenkin on koko päivän, mutta jos koko kantapää pilkistää sukasta, niin näin syksyn tullen siitä saa ongelmia lähtiessään ulos. Eihän se että sukassa on reikä kantapäässä, haittaisi jos kengät olisivat ehjät, sillä eivät muut sitä voi aavistaa. Kun kengän kantapäästä näkee läpi, niin vilunväreet iskevät jo ovella tuulen puhkuessa pohjoisesta jäätävää ilmaa. Puhumattakaan aijoista jolloin maa on harmaan märän mudan peittämä. Kuin paljain jaloin kävelisi kuulkaas! Uusia kunnon kenkiä on näin miespuolisen tallaajan - tai ilmeisesti raahaajan, jos huomion kuinka nopeasti kenkäni ovat kuluneet puhki - näkykulmasta hirveän hankala löytää kirppikseltä tai roskiksista.

No entäs sitten päivällä? Eilen olin talkoissa, jossa rakensimme äänieristystä järjestömme tiloihin. Normaalille ihmiselle moinen pikkutyö varmasti tuntuu hyvin nopealta ja yksinkertaiselta, mutta turha kuvitella että köyhät pääsisivät siitä niin helposti. Jouduimme etsimään vintiltä rikkinäisiä sänkyjä, odottamaan pimeään, ja kuljettamalla nuo puhkinukutut - naidut - laverit tilaamme, jossa varovaisesti, jotta emme rikkoisi yhtään hyödyllistä osaa -  purimme ne. Lopulta saimme vääntyneillä ruuveilla ja liian lyhyistä paloista kasatut listat kattoon. Palkinnoksi joimme vettä ja poltimme kaksi puolikasta sätkää, jotka löysimme tuhkakupista.

Entäs ruokaa? Roskikset on nykyään jo melkein kaikki lukossa, tai aivan ylikansoitettuja. Miten voisikaan kuvitella että kahdeksan henkeä saisi yhden pienen putiikin pilalle menevästä ruuasta tarpeeksi. Sanomattakin on selvää että moinen ylikansoitus johtaa veriseen kilpailuun. Ja entäs tämä kilpailu?! Kaukana ovat kuulkaat ajat, jolloin roskissukeltajat sivustyneesti keskustelevat roskiksen äärellä, että haluatko sinä näitä omeinoita vai otanko kaikki. Kyllä on kuulkaat vaan.  Ja entä ne kauppiaat! Lajitellaan omenat ja appelsiinit biojätteeeseen ja kaadetaan jugurtit päälle. Tallataan vähän jos vain jaksetaan! Voi aikoja ja niitä tapoja! Turha nykyään kuvitella että myyjätär olisi roskiin heittäessään nostanut hyvät tuotteet vähän erikseen ja tyhjentänyt saastaiset roskat muualle. Ei kuulkaas. Ne haudataan ja sotketaan, ettei vaan kukaan sais niistä hyötyä. Ostaisivat ite ruokansa sanovat.