Viime kirjoituksesta on kulunut jo viikko jos toinenkin. On liian tapaistani jättää kaikki välillä – kun ei kiinnosta niin keksin jotain muuta. Olen elänyt kuolleen miehen elämää. En ole käynyt missään, en ole tehnyt kuin pakolliset asiat joilla en tuhoa mitään lopullisesti. Turha sanoa että näin eläen tapahtuu kovin vähän asioita. Valmistuminen on kuitenkin ottanut askeleen ylemmäs porraskäytävällä ja on parin jo aika lähellä – saatan todella valmistua jouluksi. Graduni on ollut toisella tarkastajalla kohta kolme viikkoa, ja ensiviikolla pitäisi mennä keskustelemaan asiasta. Päätökseni koskien suomen valtiovallan suomaa pakkolomaa on myös saanut pisteen. Menen armeijaan.

Voisi kuvitella että armeija olisi jotenkin ilahtunut siitä että valitsen kuitenkin aseellisen palveluksen sivarin sijasta, vaikka olen nuorena lukiolaisena ilmoittanutkin kannakseni sen etten todellakaan aio olla teidän väkivaltakoneiston ratas. Sain soitella 3 puhelinsoittoa, puhua neljän henkilön kanssa yhteensä 20min ennen kuin sain selville että saan tällaisen siirron tehtyä lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen Lapinjärven koulutuskeskukseen.

Sieltä tuli päätös noin viikossa, ja päätöksessä luki että asiasta on tiedotettu esikuntaa. Kahden viikon – vai viikon, en muista ja kalenteri sattuu nyt olemaan limbossa – päästä asiasta ei ole kuulunut mitään. Urheasti päätän soittaa esikuntaan ja kysellä asiani etenemismahdollisuuksia. Kaksi päivää ja 3h jahkailen ja siirrän soittamista. Urhea sotamies Ryan. No lopulta sain soitettua ja neiti asiakaspalvelija – niin he kutsuivat sitä minne yhdistivät asiakaspalveluksi, aika hassua – löysi päätökseni käsittelemättömänä jostain kaapista. Nyt asian pitäisi taas mennä eteenpäin. Ratas otti taas yhden askeleen kohti varmaa tuhoa?

Ystäväni ovat olleet yllättävän innokkaita kertomaan omista armeija kokemuksistaan, kun olen kertonut heille tästä. Siis – reaktio on aina ollut ensin voi hyvää päivää se on muuten turha paikka. Jonka jälkeen tulee no ihan hauskaa siellä on kunhan naksauttaa pään Henkka 5v leikkii leluilla asentoon. Saa nähdä. Ei mulla kyllä ongelmaa tuota ainakaan tuo lapsellisuus, tai näin uskoisin, sillä pidän itseäni hyvinkin pikkupoikamaisena.

Olen myös saanut korvatulehduksen. Lääkkeet aiheuttavat sen että minua käytännössä jatkuvasti oksettaa ja olen 2h lääkkeen ottamisen jälkeen ripulissa. Ruoka tahi juomat eivät maistu miltään ja suussa on jatkuvasti paska maku. Suu kuivuu ja huulet muistuttavat kolme päivää vain viinaa huulia. Olen nukkunut aika paljon - päivisin käperryn kasvihuoneen nurkkaan valoon ja nukun tunnin, puolitoista. Lääkityksessä on myös muita mahdollisia sivuoireita: keltatauti, maksatulehdus, munuaistulehdus .. Ei se korvatulehdus nyt niin paha tauti ole tuli mieleen kun luin tuota lääkeohjetta.

Terveyskeskuksessa (YTHS) jouduin ensin terveydenhoitajan panttivangiksi. Rouva terveydenhoitaja katsoi asiakseen osoittaa minulle kuinka vaativaa ja vastuullista tämä terveydenhoitajan työ on. Katsotaan nyt saadaanko sinut lääkärille kuule ollenkaan. Voi jumankekka, anna kuule lähete lääkärille niin menen tuonne ajanvaraukseen kyselemään aikoja, mitä sinä sitä konetta siinä räpläät – mitä en tietenkään sanonut vaan hymyilin ja nyökytin päätäni. Lopulta se marttyyri lähetti minut korvalääkärille vaikka tavallinen lääkäri olisi riittänyt enemmän kuin hyvin. 4e lisämaksu. Kiitos rouva terveydenhoitaja, kyllä nyt arvostan ammattiasi enemmän.

Korvatulehdus tuli ilmeisesti samasta ovesta mistä vilustumisenikin. Muistaakseni asiat lähtivät liikkeelle kun koitin tarjota sille ihanalle naiselle lounasta ravintolassa. Nainen ei halunnut mitään. Illalla menin baariin kiroamaan omaa hölmöyttäni, kierimään itsesäälissä. Meni päivä, meni toinen, meni kolmas. Nukuin lattialla, sohvalla ja taisin jopa kerran päästä kotiinkin. Joku oli peitellyt minut kun nukuin Kunnan lattialla. Neljäntenä päivänä laskeuduin Helvetin esikartanoon. Kierin kaksi päivää kylmässä tahmeassa omassa hiessäni, joka kyllä muistutti tahmeana ja haisevana enemmän ihon läpi pusertuvaa kusta, pimeässä. Makasin sängyssä enkä halunnut – uskaltanut – liikkua kuin äärimmäisessä hädässä. Suutani kuivasi, huulet olivat varmaan ahavoituneet irrallisiksi laatoiksi sadekauden jälkeen. Keuhkojani poltti ilmeisesi ovensuista tulevat peikot auki polttolampuilla. Keuhkot tulessa. Kuin jatkuvasti vetäisi sisään 200-asteista ilmaa. Olisin puristanut käsilläni päätäni yhteen, jotta se ei hajoaisi kivusta, jos olisin uskaltanut. Välillä nukuin tunnin kaksi ja heräsin taas. Olin viikon juomatta tuon kahden yön jälkeen. Nyt olen taas ottanut parina päivänä pienen humalan – siis en ole ollut edes varsinaisesti humalassa. Idiootti kuitenkin.